
Esiintyjät Tilaisuuteen
Musiikki palauttaa mieleen yhteiset hetket. Se tallentaa muistot säveliksi ja tekee hautajaisista ikimuistoiset ja läheisesi näköiset. Musiikki auttaa myös jaksamaan surussa, sillä sen luomaan tunnelmaan voi palata vielä monta kertaa. Minkälainen musiikki oli läheisesi mielimusiikkia tai se lempikappale, josta hänet aina muistetaan? Saat kauttamme viulukvartetin tai yksittäisen laulajan, kevyen musiikin eturivin esiintyjän tai koko yhtyeen, myös muulla kuin suomen kielellä. Vai haluaisitko, että läheisellesi sävellettäisiin ihan oma muistolaulu? Kerro toiveesi tunnelmasta, me löydämme esiintyjän.
Muutama esimerkki esiintyjistämme:
Helsinki
-
Markus on koulutukseltaan muusikko (Metropolia AMK, pop-jazz -laulu) ja pappi. Ääniala on baritoni ja tenorini (baritenori). Markus säestää itse itseään kitaralla. Voitte valita kappaleet valmiilta listoilta, esittää omia toiveita, tai voitte myös Markuksen kanssa yhdessä miettiä ja hän ehdottaa eri kappale vaihtoehtoja.
Lauluja:
Aurinko laskee länteen (Viktor Klimenko)
Ota hänet vastaan (Petri Laaksonen)
Olen kuullut on kaupunki tuolla (Kari Tapio)
Mun sydämeni tänne jää (Katri Helena)
Tears in Heaven (Eric Clapton)
Luvattu maa (Timo Kiiskinen)
Life Fades Away (Roy Orbison)
Amazing Grace (trad)
Virsiä:
Käyn kohti sinua (Virsi 396)
Päivä vain ja hetki kerrallansa (Virsi 338)
Hinnasto:
1-2 kappaletta 320€ + matkalulut 0,46€/km
3-4 kappaletta 420€ + matkalulut 0,46€/km
-
Mirkka on laulupedagogi, freelancer muusikko sekä lauluntekijä
(säestäjinä: Matti Paatelma, Mikko Mäkinen)
Omia tekstejä/sävellyksiä:
Sanoja vailla: Suvi Teräsniska (kohtukuolema)
Suru: Mirkka/Club for five (kuolema)
Aika: Samuli Edelmann (Alzheimer)
Omenapuu: Samuli Edelmann (kuolemaa käsittelevä)
Siivet: Katri Helena (lapsen kuolema,talvi/jouluteema
Muita lauluja:
Berceuse (Järnefelt)
Nocturne (Eino Leino)
Tears in heaven (myös oma suomennos: Luona taivaan)
On suuri sun rantas autius
Niin kaunis on maa
Armaan läheisyys
Mun sydämeni tänne jää
Prinsessalle
Rauha
Kesällä kerran (Anna Erikson)
Virsiä:
Oi Herra luoksein jää
Oi Herra jos mä matkamies maan
Maan korvessa kulkevi
Blott en dag /päivä vain ja hetki kerrallansa
Oi muistatko vielä sen virren
Mun kanteleeni kauniimmin
Ota hänet vastaan
Sinun varaasi kaiken laitan
Olen kuullut on kaupunki tuolla
Herra kädelläsiJeesuksesta laulan
Käyn kohti sinua
Tule kanssani Herra Jeesus
LAULUNLAHJA – Anna lahjaksi laulu! -MIRKKA PAAJANEN
Laulunlahja on persoonallinen, ikuinen ja samalla aineeton joka ei vie turhaa tilaa kaapissa ja joka taatusti sykähdyttää niin lahjan antajaa kuin saajaansa. Lisäksi voit vaikuttaa lahjaan ja teettää siitä itsesi tai lahjan saajan näköisen. Tilatessasi minulta laulun teen sen toiveittesi ja/tai tarinoittesi pohjalta, jollekin rakkaallesi, rakkaudella.
Olen tehnyt lauluja itseni lisäksi muun muassa Samuli Edelmannille, Suvi Teräsniskalle, Rajattomille, Club for Fivelle, Katri Helenalle ja nyt myös sinulle! Parhaassa tapauksessa laulusi saattaa päätyä jonkun suomalaisen artistin kiertueohjelmistoon tai/ja levylle ja sitä kautta radiosoittoon, kuten muun muassa Samuli Edelmannille tekemäni ”Aika”, Katri Helenalle tekemäni ”Siivet” tai itselleni tekemä ”Me kaksi”.
Laulut sisältävät antamasi tiedon kiteyttämisen tarinaksi, sanoituksen, sävellyksen, sovituksen pianolle ja demon sekä lapun johon on kirjoitettu sanat ja soinnut.
Halutessasi voin tehdä laulusta myös laadukkaamman/radiolaatuisen äänitteen myös isommalla
kokoonpanolla lisämaksua vastaan.
Hinnasto:
Laulu + demo = 420 euroa
Laulu + esitys = 570 euroa
-
Elja Puukko on Espoonlahden kanttori ja hänen äänialansa on baritori. Hän säestää itse itseään. Hänellä on myös noin tunnin mittainen muistojuhlatilaisuuteen sopiva pianomusiikkiohjelmisto.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Elja laulaa laajasti sekä klassista, että kevyempää musiikkia esim. My Way
-
Laulava pappi Mikaelin seurakunnasta, Itä-Helsingistä
On kilpaillut Voice Of Finlandissa
Hinta: 270€, jos tulee tilaisuuteen yksin
Hinta: 320€, jos tulee tilaisuuteen kitaristin tai pianistin kanssa
-
Hinnat:
Yksin (a capella) 470€
Säestäjän (akustinen kitara tai piano) kanssa
770€ pääkaupunkiseudulla
Akustinen trio (kitara+viulu+laulu) 970€
Voi laulaa omaisten toiveita. Alla on listaa lauluista, joita hän on laulanut hautajaisissa:
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Riko Minut (Johanna Kurkela)
Ilta Saapuikin Niin Äkkiä (Johanna Kurkela)
Maailma on Kaunis (Irwin Goodman)
Kaunis Ihminen (Juha Tapio)
Ohikiitävää (Juha Tapio)
Olen kuullut on kaupunki tuolla (Kari Tapio)
Täällä Pohjantähden alla
Kerran Kaunehin Laulu
Kuljeta ja Johda
Päivä Vain ja Hetki Kerrallansa
Tears in Heaven (Eric Clapton)
To Where You Are (Josh Groban)
The Prayer (Yolanda Adams)
Amazing Grace
Yesterday
-
TeaKista valmistunut näyttelijä, joka on opiskellut myös Pop & Jazz Konservatoriossa ja Sibelius-akatemiassa. Susa Saukko laulaa sekä suomeksi että englanniksi.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Johanna Kurkela: Oothan tässä vielä huomennakin
Jenni Vartiainen: Muruseni
Jonna Tervomaa: Rakkauden haudalla
Maarit Hurmerina: Lainaa Vain
Tapio Rautavaara: Sininen Uni
Reijo Taipale: Satumaa
Petri Laaksonen: Täällä Pohjantähden alla
Kansanlaulu: Taivas on sininen ja valkoinen
Beatles: Yesterday
Rod Stewart: Sailing
Simon & Garfunkel: Bridge over troubled water
Sidead O`Connor Nothing compares to you
Tina Turner: Simply the best
Eric Clapton: Tears in heaven
Bob Dylan: Knockin´on heavens door
Yksin accapellana sekä säestäjän kanssa onnistuu.
Parhaillaan vastaan (Freelancerina) Turner Broadcasting sekä Warner Bross Suomenkielisten tv-animaatioiden sekä elokuvien laadusta. Virallisesti olen Screen script & cast Approval.
Olen toiminut Suomenkielisten animaatioiden ohjaajana mm: Disneyllä sekä Foxilla vuodesta 2007.
Itse olen dubannut ja laulanut tunnusbiisejä elokuviin ja sarjoihin vuodesta 1998.
Olin kiinnitettynä näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa heti valmistumiseni jälkeen ensimmäiset 6 vuotta. Viimeisimmäksi näyttelin Teatteri Jurkassa 2016 produktiossa: Melkein kuin Emmerdalessa, jonka myös vein Sveitsin kiertueelle helmikuussa 2016.
Keväällä 2017 vein Sveitsiin kiertue Teatteri produktion Suomi 100, joka koostui Suomen historian vaikuttavimmista runoista sekä lauluista. Lisäksi keväällä 2017 ohjasin, näyttelin ja lauloin Ylelle ( Yle Radio 1 ) musikaalimonologi kuunnelman: Glenda.
-
Hinta: 970€.
Esiintyy säestäjän, kitaran tai pianon kanssa jos tarvitsee äänentoistoa, niin hinta 1020€
Waldo ́s Peoplen solisti
Osallistunut useisiin tunnettuihin kilpailuihin -kokemusta löytyy myös hautajaisesiintymisistä.
Voi esittää toivebiisejä, kunhan saa ne hyvissä ajoin.
Tässä esimerkkilauluja:
Mun sydämeni tänne
Jää Niin kaunis on maa
Täällä pohjantähden alla
Missä muruseni on
Minä ja Hän (Jenni Vartiainen)
-
Hinta 320€
Säestäjän (kitaristi tai pianisti) kanssa 520€ -äänentoistolaitteet 150€, jos tarvitsee
Christa on laulanut mm. euroviisukarsinnoissa Ville Pusan kanssa
Voi välittää laulajia ja esiityjiä monella eri kielellä: suomi, ruotsi, englanti , saksa, italia ja venäjä -kaikenlaista musiikkia;klassista, kevyempää,
naisia ja miehiä
Christa Renwall on kevyen musiikin laulaja ja hän on esiintynyt ammatikseen vuodesta 1998. Hänen vahvuutensa on emotionaalinen ja vahva tulkinta sekä tummasointinen ääni.
Christalla on kokemusta esiintymisestä niin pienissä kuin isoimmissakin tilaisuuksissa ja vuosien mittaan hän on esiintynyt solistina kymmenissä eri kokoonpanoissa, eri musiikkityylien tulkitsijana livenä ja studioissa.
Kappaleet, joissa on koskettavat ja kauniit lyriikat ovat hänen erikoisalaansa.
-
Hinta: 320€ (sisältää 1-3 kappaletta)
Mies ja kitara
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Angels, Robbie Williams
Ain ́t no sunshine, Bill Withers
One, U2
Hallelujah, Jeff Buckley (Leonard Cohen)
Mun sydämeni tänne jää, Katri Helena, Kari Tapio… -Yksinäinen saarnipuu, Juha Vainio, Vesa-Matti Loiri… -Tears in heaven, Eric Clapton
Mestaripiirros, Anna Puu, Egotrippi…
Niin kaunis on maa, Kari Rydman, Katri Helena… -Voi kuinka me sinua kaivataan, Eppu Normaali
Kun olet poissa, Eppu Normaali
Lainaa Vain, Maarit Hurmerinta
Sininen uni, Tapio Rautavaara
Ohikiitävää, Juha Tapio
Mä annan sut pois, Laura Närhi
Viimeinen laulu, Irwin Goodman
Nothing else matters, Metallica
Näiden tähtien alla, Uniklubi
Todella kaunis, Zen Cafe
Laivat, Rauli Badding Somerjoki
Tähdet, tähdet, Rauli Badding Somerjoki
Sailing, Rod Stewart
Lintu ja Lapsi, Katri Helena
Olen kuullut on kaupunki tuolla, Kari Tapio
Muisto vain jää, Jouko ja Kosti
Jos menet pois, Suvi Teräsniska
Somewhere over the rainbow
Hurt, Johnny Cash (Nine inch nails)
Albatrossi, Juha Vainio
As tears go by, Rolling Stones
Sound of silence, Simon and Garfunkel
-
Hinta: 470€ . Olettamuksena, että paikan päällä on säestäjänä kanttori tai Joku omaisista. Siru ja hänen oma säestäjänsä (kitaristi tai pianisti) 670€. On esiintynyt paljon myös muistotilaisuuksissa, joten ohjelmistoa on kertynyt runsaasti muistotilaisuuksiin. Voi joko ehdottaa esitettäviä kappaleita tai asiakas voi toivoa kappaleita esitettäväksi (mikäli ne pystytään toteuttamaan duona). Muistotilaisuuksissa esitetään yleensä 1-3 kappaletta (pienimuotoinen esiintyminen).
Suomenkieliset:
1) Painovoima – Siru
2) Sa et kulu pois – Siru
3) Prinsessalle – Johanna Kurkela
4) Missä muruseni on – Jenni Vartiainen
5) Suojelusenkeli (Maan korvessa kulkevi) – Samuli Edelmann
6) Sun särkyä anna ma en – Johanna Kurkela
7) Mun sydämeni tänne jää – Katri Helena
8) Täydellinen elämä – Suvi Terasniska
9) Yksinäisen keijun tarina – Chisu
10) Hetken tie on kevyt – Tehosekoitin/Laura Närhi
11) Voi kuinka me sinua kaivataan – Eppu Normaali
12) Oot mun kaikuluotain – Ville Valo
13) On laiva valmiina lahtöön – Mari Rantasila
14) Niin kaunis on maa – Kari Rydman
15) Lintu (Maailmaan ma avaraan)
16) Täällä Pohjnatähden alla – Petri Laaksonen
17) Mestaripiirros – Egotrippi
18) Terveiset sinne taivaaseen – Ilpo Kaikkonen
19) Maailma on kaunis – Irwin Goodman
20) Nocturne – Vesa-Matti Loiri
21) On suuri sun rantas autius – Vesa-Matti Loiri/Johanna Kurkela 22) Mun aika mennä on – Sauli Lehtonen
23) Minä olen muistanut – Kim Lönnholm
24) Yhtenä iltana – Hector
25) Herra kadelläsi
-
Hinta: 570€ , kun tulee tilaisuuteen yksin
Ninan hinta-säestäjän kanssa 870€
Kappaleita: Yhtenä iltana, Sydämeni tänne jää.
-
Trubaduuri:laulu, kitara, huuliharppu, piano
Hinta 370€ (jos tilaisuus on pk-seudulla päiväaikaan eikä tarvitse harjoitella muutamaa uutta biisiä enempää. Lauantai-loppuillat (klo 18+) kalliimpi)
LAULUESIMERKKEJÄ:
On hetki
Heart of Gold
Maailma on kaunis
Todella kaunis
Tears in Heaven
Ohikiitävää
The Long and Winding Road
Smile
Imagine
What a Wonderful World
Both Sides Now
Välillä tietysti kevyemmät (tai rock-henkisetkin) kappaleet toimii paremmin kuin herkistelyt, mutta ne varmaan kannattaa sopia tilaajan kanssa, jos esim on ollut jotain suosikkiartisteja.
-
Sanna on valmistunut laulajaksi Helsingin Pop&Jazz Konservatoriosta ja säestää itseään pianolla. Toiminta-alueena pk-seutu.
LAULUESIMERKKEJÄ:
* Elämälle kiitos (V. Parra)
* Hallelujah (L. Cohen)
* Hyvää matkaa ystävä (S. Salovuori)
* Kesällä kerran (A. Eriksson & S. Santapukki)
* Kiitos (A. Suonio & T. Kalenius)
* Kun aika on (N. Rota & L. Mårtenson)
* Lintu ja lapsi (J-P. Cara)
* Maailma on kaunis (K. Halonen, V. Salmi)
* Mene, lennä kotiin (S. Salovuori)
* Mun sydämeni tänne jää (V. Samuli)
* Myrskyluodon Maija (L. Mårtenson)
* Nocturne/Ruislinnun laulu (T. Wesllin & E. Leino)
* On suuri sun rantas autius (V.A. Koskenniemi & L. Madetoja)
* Prinsessalle (P.Vesala, T. Kantelinen & Mariska)
* Rauha (H. Sarmanto & E. Leino)
* Tears in Heaven (E. Clapton)
* Time to say goodbye (F. Sartori, F. Peterson & L. Quarantotto)
* Täällä Pohjantähden alla (P. Laaksonen)
* Unessa sut näin (S. Salovuori, S. Karikumpu)
* Your light lives on (S. Salovuori)
* Äiti (J. Metsäperä)
Opettelen myös mielelläni uusia toivekappaleita!
Hinnasto:
Hinta muodostuu räätälöidysti tilanteen mukaan.
Hintaesimerkki: 1-2 kappaletta (laulu + säestys) pääkaupunkiseudulla 250 € (sis. alv. 10 %) + matkakulut
-
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Omia lauluja:
Sun aika mennä on (Janna Paasonen)
Uneen sinut kukkasin peittelen (Janna Paasonen)
Muita lauluja:
Ota hänet vastaan (Petri Laaksonen)
Mun sydämeni tänne jää (V. Samuli) (Katri Helena)
Hän ohitse ei kulje (Kaskinen & Simojoki)
Särkyneille (Kaskinen & Laaksonen)
Jäit minuun (Petri Laaksonen)
Hyvä matkaa (Petri Laaksonen)
Mn kanteleeni kauniimmin (Haapasalo & Nordlund)
Sinun varaasi kaiken laitan (Kaskinen & Laaksonen)
Kuljen Sun Kanssasi Matkaa (Viitasen Piia)
Siivet (Mirkka Paajanen)
Virsiä:
Suojelusenkeli (Virsi 971)
Käyn kohti sinua (Virsi 396)
Päivä vain ja hetki kerrallansa (Virsi 338)
Herra kädelläsi (Virsi 517)
HINNASTO:
320€, mikäli paikan päällä on säestäjänä kanttori
550€ säestäjän kanssa (pianistit: Matti Paatelma, Evi Saikkonen)
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella lisätään matkakulut 0,53€/km
-
MUSIIKKIA HAUTAJAISTILAISUUKSIIN
Voit tilata laulaja Kristiina Olannon joko yksin, kanttorin tai oman säestäjän kanssa laulamaan hautajais, – siunaus, saatto- ja / tai muistotilaisuuksiin.
Tilaisuus voi olla uskonnonnollinen tai uskonnoton.
Laulu kirkossa, kappelissa ja/tai muistotilaisuudessa:
• Kanttorin säestyksellä tai ilman säestystä
• Laulu-kitara/piano/puhallinsoitin(huilu, bassohuilu, saksofoni) duo
• Laulu-kitara/piano/puhallinsoitin(huilu, bassohuilu, saksofoni) trio
• Laulu a ccapellana ilman säestystä
• 2-4 kappaletta
• Hinta alk. 250€
Esityksessä käytettävät äänentoistolaitteet kuuluvat hintaan, mikäli juhlatilassa ei niitä omasta takaa ole.
Voit myös toivoa vainajan lempilaulua, jolloin teet hänen muistostaan elävän ja musiikkielämyksestä entistä henkilökohtaisemman.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Ave Maria: Schubert
Taivaallinen uni: Kristiina Olanto
Toiset meistä: Rauno Lehtinen
Balladi: Anssi Tikanmäki
Huomenta aamu: Irlantilainen kansanlaulu
Muisto (Memory): Andrew Lloyd Webber
Niin kaunis on maa: K. Rydman
Myrskyluodon Maija: Lasse Mårtenson
Bridge Over Troubled Water: Simon & Garfunkel Täällä pohjantähden alla: kansansävelmä
On suuri sun rantas autius: Kansansävelmä
Mun sydämeni tänne jää: V. Samulin
Elämälle kiitos: Violetta Parra
Rakkauden haudalla: Juice Leskinen
Lainaa vain: Maarit Hurmerinta
Sininen Uni: Tapio Rautavaara
Myrskyluodon Maija: Lasse Mårtenson
Nocturne (Eino Leino): Perttu Hietanen, Taisto Wesslin My Way: Frank Sinatra
Armolaulu: Kari Tikka
Särkynyt saviruukku: Jukka Salminen
Somewhere Over the Rainbow: H. Arlen
Oh My soul, My Soul (Angel Gabriel): trad.
Deep River: trad.
Hyvää matkaa: Petri Laaksonen
Tahdon laulaa: Edward Vesala
Rauha (Eino Leino): Heikki Sarmanto
Laps Karjalan: Aili Runne
Karjalan kunnailla: kansanlaulu
Evakon laulu: Veikko Lavi
Sydämeni laulu: Jean Sibelius
Oi muistatko vielä sen virren: O. Merikanto
Maan korvessa kulkevi (Suojelusenkeli): virsi 971
Sua kohti herrani: virsi 459
Maa on niin kaunis: virsi 30
Oi Herra jos mä matkamies maan: virsi 631
Päivä vain ja hetki kerrallansa: virsi 338 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan: virsi 600
REFERENSSIT:
”Laulajatar-artisti Kristiina Olanto on esiintynyt molempien vanhempieni hautajaisissa. Hänellä on herkän kaunis (ja tarvittaessa voimakas) ääni ja kyky eläytyä laulun tekstiin sekä käyttää laulutaitoaan tunteiden ilmaisuun.
Hän on osannut valita (yhdessä omaisten kanssa) sopivat kappaleet ja ottanut toiveemme huomioon hienosti. Hautajaisvieraat ovat kiitelleet jälkikäteen häntä lämpimästi vaikuttavan tunnelman luomisessa. Suosittelen lämpimästi!”
– Marja-Liisa Biström-Tapio sisaruksineen –
”Kristiina esiintyi mieheni siunaustilaisuudessa. Voin lämpimästi suositella häntä. Esitys oli kaunis, koskettava, tunnelmaan sopiva sekä toivoa antava. Kristiinan ääni oli levollinen ja rauhoittava. Myös tilaisuudessa mukana olleet kertoivat olleensa vaikuttuneita musiikkiesityksistä.”
– Maija Hellemaa-Veigel –
”Kappalevalinnat sujuivat mutkattomasti ja yhteydenpito oli sujuvaa. Kristiina lauloi todella kauniisti ja teki tilaisuudesta ikimuistoisen. Voimme suositella häntä lämpimästi.”
– Timo Lappeteläinen –
-
Anna läheisillesi kaunis ja herkkä jäähyväinen musiikin kautta. Tenori Ville Salonen tarjoaa ammattitaitoisen ja koskettavan musiikkiesityksen hautajaistilaisuuksiin, tuoden hetkeen lohtua ja rauhaa. Salosen monipuolinen ohjelmisto kattaa perinteisiä ja toivotuimpia kappaleita, mutta myös erikoistoiveet ovat mahdollisia, jolloin voit personoida tilaisuuden juuri omien toiveidesi mukaisesti.
Perusohjelmiston hinta pääkaupunkiseudulla:2 Laulua 300 €
Erikois-/ lisätoiveet: 350 €
Ohjelmisto sisältää muun muassa seuraavia kappaleita:- K. Tikka: Armolaulu
- F. Schubert: Ave Maria
- P.J. Hannikainen: Suojelusenkeli
- T. Kuusisto/U. Kailas: Suomalainen rukous
- E. Leino/Rautavaara: Sydämeni laulu
- P. Laaksonen: Täällä pohjantähden alla
- I. Hannikainen: Matkamiehen virsi
- K. Rydman: Niin kaunis on maa
- O. Merikanto: Oi, muistatko vielä sen virren
- H. Arlen/E. Harburg: Somewhere Over the Rainbow
- Franck: Panis Angelicus
- P. Mustapää/T. Rautavaara: Sininen uni
- ja monia muita.
Ville Salosen koskettava tulkinta tekee tilaisuudesta arvokkaan ja muistorikkaan. Tilaa musiikkiesitys ja luo unohtumaton hetki rakkaasi muistolle.
LAHTI
-
Sirkku Hilanko – Viulu
Jaakko Rossi – Kitara
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
-Armas Järnefelt: Berceuse
Caesar Franck: Panis angelicus Leivästä enkelten
Ruotsalainen: Vanha virsi Taalainmaalta
Oskar Merikanto: -Oi muistatko vielä sen virren
Oi kiitos sä luojani
Soi vienosti murheeni soitto
Camille Saint-Saens: Joutsen
Franz Schubert: Ave Maria
-
Hannu Lehtonen on lahtelainen laulaja/ saksofonisti, saksofoninsoiton lehtori ja MuM. Äänityypiltään hän on baritoni.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Matkamiehen virsi
Kanteleeni
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie
Täällä pohjantähden alla – molemmat versiot.
Järnefelt: Kehtolaulu
Schubert: Ave Maria
Päivä vain ja hetki kerrallansa
Maa on niin kaunis
Herra kädelläsi
Tikka: Armolaulu
Hiljainen tienoo
Oi katsohan lintua oksalla puun
Kahden maan kansalainen
Kristallivirta
Laaksonen: Ota hänet vastaan
Mun sydämeni tänne jää
Niin kaunis on maa
Oi muistatko vielä sen virren
Veteraanin iltahuuto
Testamentti pojalleni
J Vainio: Ääretön aava ympärilläin
Myös saksofoni sopii hyvin siunaustilaisuuteen esim.
Vanha virsi Taalainmaalta
J.S. Bach: Air
G: Händel: Largo
Albinoni: Adagio
Järnefelt: Kehtolaulu
Schubert: Ave Maria
Kuinka kaunista on (What a wonderful world)
-
Timo Ruokolan ja Heidi Knutersin duo soittaa toivekappaleenne ammattitaidolla viululla ja akustisella kitaralla. Ohjelmisto suunnitellaan aina yksilöllisesti tilaisuuteen sopivaksi ja olemme mielellämme apuna esitettävän musiikin suunnittelussa.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Maan korvessa kulkevi / Suojelusenkeli
Sininen Uni – Tapio Rautavaara
Mun sydämeni tänne jää – Veikko Samuli (Katri Helena)
Ave Maria – Schubert